Avainsana: palvelumuotoilu

Salivirta vahvistaa rivejään ja skarppaa roolituksiaan – ensi vuodesta tehdään mahtava vuosi!

Salivirta on määrätietoisesti tahkonnut omaa leiviskäänsä pian 13 vuotta. Olemme toteuttaneet missiotamme “parannetaan maailmaa yhdessä” auttamalla hyvinvointialan asiakkaitamme onnistumaan. On ollut ilo havaita, että tekeminen kantaa tulosta: asiakastyytyväisyytemme on mitatusti huipputasoa. Aina on silti parannettavaa! Tänäkin vuonna olemme aktiivisesti kuunnelleet asiakkaitamme työmme laadun ja toimintatapojemme kehittämiseksi.

Kulunut vuosi on ollut erityinen monella tapaa. Korona on asettanut meidät kaikki uusien haasteiden eteen. Meille salivirtalaisille oli suunnaton helpotus se, että korona ei keskeyttänyt asiakastoimeksiantojamme. Etätyöhön olimme jo valmiiksi tottuneita, sopeutuminen on ollut siltä osin helppoa. Olen erittäin iloinen siitä, että tuoreen henkilöstötyytyväisyysmittauksen perusteella olemme poikkeusolojenkin aikana kyenneet nostamaan työyhteisömme henkilöstötyytyväisyyttä merkittävästi.  Myös taloudellisesti olemme tekemässä ihan hyvän vuoden. Liikevaihtomme tulee laskemaan lievästi, mutta erityisesti vuoden loppua kohden meno on parantunut merkittävästi ja koko vuoden tulos on maltillisesti voitollinen.

Nyt vuoteen 2021 valmistautumisen alla olen jakanut Salivirran johtamisvastuita. Salivirran uutena myynti- ja markkinointijohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä on aloittanut Piritta Jalonen (TtM). Piritta on työskennellyt Salivirrassa vuodesta 2017 ja on laajasti tunnettu sotemuotoilun lanseeraajana. Piritta vastaa jatkossakin Salivirrassa sotemuotoilu-liiketoiminnasta ja toimii aktiivisesti projekteissamme.

Olemme päässeet hyvälle kasvu-uralle, siitä merkkinä kuluneella viikolla tehdyt kaksi uutta rekrytointia. Koska henkilöstöjohtamisen rooli korostuu entisestään vahvaa kasvua tehtäessä, olen nimittänyt varatoimitusjohtajaksi Salivirrassa kehitysjohtajana toimineen Jari Salomaan (HL). Jari vastaa jatkossa mm. yrityksemme henkilöjohtamisen ja laatukulttuurin kehittämisestä. Asiakastyössään Jari tarjoaa coaching-palveluita erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kuntakonsernien ylimmälle johdolle.

Piritan ja Jarin lisäksi Salivirran johtoryhmässä jatkaa Janne Lepistö. Hänen vastuualuettaan on talous. Näin kyntemme teroitettuamme käärimme hihat ja odotamme vuotta 2021 innolla. Aiomme koronasta ja muista kahinoista huolimatta kasvaa ensi vuonna reilusti kaksinumeroisia lukuja. Tämä on tahdon asia! Liittykää mukaan kasvun ja onnistumisten uralle, te eteenpäinkatsovat asiakkaat ja kumppanit!

Digitalisaatio, yksilölliset opintopolut ja työn imu

Kirjoitus on osa videoblogisarjaa, lisätietoja täältä.

Olemme tilanteessa, missä tarvitsemme suuren määrän uusia sote-ammattilaisia vastaamaan eläköitymiseen ja kasvavaan palveluiden tarpeeseen, pian. Yksi keskeinen kysymys haasteeseen vastaamiseksi kuuluu: Miten saamme ihmiset kiinnostumaan ja hakeutumaan sote-alalle? Tämän kysymyksen äärellä on hyvä pysähtyä miettimään alan vetovoimaa ja sitä, miten vetovoimaisuutta voitaisiin lisätä. Myös dgitalisaatiota on hyvä miettiä paitsi palveluiden kehittämisen näkökulmasta, myös laajemmin osana sote-alan vetovoimaa, yksilöllisiä opintopolkuja ja työn imua.

Sinullakin tätä lukiessasi nousee ajatuksiisi jonkinlainen mielikuva sote-alasta. Millainen se on?

Miettiessäni sitä, miten voisimme muovata ihmisten mielikuvia ja vaikuttaa alan vetovoimaan, tulee mieleeni polku, joka lähtee liikkeelle koulutuksesta. Sote-alan ammattilaiset toimivat vaativissa tehtävissä, jotka edellyttävät laadukasta koulutusta.  Kuinkahan monella urapolkuaan miettivällä nuorella, tai aikuisellakaan on ymmärrystä siitä, kuinka monipuolisia tehtäviä ja mahdollisuuksia sote-alalle kouluttautuva voikaan valita? Uskon, että meillä on asian suhteen vielä paljon tehtävää, vaikka koulutusorganisaatiot ovatkin kiitettävästi jo työhön ryhtyneet.  Alan monipuolisista mahdollisuuksista kertominen on erittäin tärkeää kiinnostuksen herättämiseksi.

Opiskelijakokemus, työnhakijakokemus ja työntekijäkokemus. Avainsanoja, joihin kätkeytyy paljon viisautta. Työntekijätyytyväisyydestään tunnetut työpaikat saavat tekijöitä. Puskaradio on tässäkin tehokas viestinvälittäjä, mutta siitä huolimatta esimerkiksi rekrytointiprosesseissa vielä liian usein hakijan näkökulma unohtuu ja hakijakokemuksen merkitystä ei ole sisäistetty osaksi kokonaisuutta.

Entäs sitten työntekijäkokemus? Kun olemme saaneet ihmiset kiinnostumaan ja hakeutumaan sote-alalle ja sitä kautta mukaan työelämään, millä keinoin saamme heidät pysymään alalla? Tutkitusti ihan liian monet sote-ammattilaiset harkitsevat tai haaveilevat alan vaihdosta. Miksi?

Usein  ajatellaan, että saman rahan voisi saada helpommallakin. Mutta lisäksi kaihertavat heikot mahdollisuudet uralla etenemiseen alan sisällä. Oman osaamisensa kehittämiseen orientoituneet asiantuntijat kaipaavat mahdollisuuksia edetä uudenlaisiin tehtäviin ja saada niistä myös vastaavaa korvausta. Olisiko urapolkuja mahdollista kehittää niin, että ura-orientoituneiden asiantuntijoiden ei olisi välttämätöntä edetä oman alansa ulkopuolelle?

Asiakaspolkujen lisäksi organisaatioissa olisi hyvä miettiä myös työntekijöiden polkuja. Mistä ne lähtevät liikkeelle? Miten työelämässä kuljetaan? Millaisia mahdollisuuksia tarjoamme osaamisen kehittämiseen ja hyödyntämiseen? Miten kehittäisimme sote-ammattilaisten polkuja niin, että jatkossa yhä useampi työuraansa pohdiskeleva päättäisi hakeutua sosiaali- ja terveysalalle ja alalla työskentelevät kokisivat työn imua?

Digitalisaatio mahdollistaa meille uudenlaisia tapoja kehittää osaamistamme ja organisaatioiden toimintakulttuuria vastaamaan paremmin tulevaisuuden tarpeisiin.  Se tarjoaa mm. välineitä osaamisen kehittämiseen ajasta ja paikasta riippumatta, niin yksilöiden kuin organisaatioidenkin näkökulmista. Meidän olisikin tarpeen miettiä yhdessä sitä, miten hyödyntäisimme näitä välineitä monipuolisemmin niin, että  saisimme kehitettyä työntekijöiden polkuja sujuvammiksi. Samalla vastaisimme nykyistä paremmin sekä työntekijöiden että työelämän tarpeisiin lisäten alan vetovoimaa ja työn imua.

 

Lisää ajatuksia videolla:

Suunta selevä: Kohti ihmislähtöisempiä digi-ratkaisuja!

Kirjoitus on osa videoblogisarjaa, lisätietoja täältä.

Kehittäminen lähtee liikkeelle liian usein teknologia edellä. Sen sijaan, että lähdetään teknologia edellä, esimerkiksi kehittämään vaikkapa uutta mobiilisovellusta tai järjestelmää X, tulisi kehittämishaasteen alkutaipaleella käyttää riittävästi aikaa tarpeen määrittelyyn. Toimiva digitalisaatio edellyttää riittävää ymmärrystä siitä, mihin tarpeeseen olemme vastaamassa tai mitä ongelmaa ratkaisemassa, kenelle haluamme tuottaa lisäarvoa ja vasta sen jälkeen voimme miettiä, mikä on se ratkaisu jolla tavoitteisiin voidaan päästä.

Usein haasteena on se, että sote-toimialaosaaminen ja teknologiakehittäminen tapahtuvat toisistaan erillään ja niitä johdetaan toisistaan irrallisina. Nämä tahot kyllä keskustelevat keskenään, mutta konkreettisesti yhteistyötä ei tehdä riittävästi. Tulee muistaa, että toimiala-asiantuntijat eivät voi olla perillä siitä, mitä teknologia mahdollistaa ja mitä se ei mahdollista. Myöskään teknologia-asiantuntijat eivät ole riittävän perillä toiminnan luonteesta, eivätkä voikaan olla. Tästä johtuen tähän väliin tarvitaan jatkuvaa vuoropuhelua ja yhdessä tekemistä. Tarvitaan siis paljon lisää arjen yhteistyötekoja, jotta ymmärretään oikea tarve, ymmärretään millaista toiminnan muutosta teknologia mahdollistaa ja miten toimintaa ja teknologiaa tulisi kehittää yhteistyössä kohti parhaita mahdollisia toimintaa tukevia ratkaisuja.

Esimerkki elävästä elämästä: Hoitajat kirjaavat vuodeosastolla fysiologiset mittaustulokset paperilapuille, joista ne kirjataan potilastietojärjestelmään. Teknologiakehittäjä kysyy hoitajalta, ”Millainen ratkaisu toisi tähän tarpeeseen helpotusta, että ei tarvisi kirjoitella paperilapuille?”  Hoitaja vastaa: ”Olisi helpompaa jos olisi vaikka kännykkä tai tabletti jolla nämä voisi kirjata samantien heti siinä potilashuoneessa.” Vai olisiko sittenkään? Teknologia mahdollistaisi nimittäin jo sen, että mittaustulokset siirtyvät mittauslaitteista suoraan potilastietojärjestelmään, ilman että niitä tarvitsee manuaalisesti kirjata yhtään mihinkään. Hoitaja ei välttämättä tästä kuitenkaan ole tietoinen, jolloin hän ei tule myöskään määritelleeksi sitä parhaiten toimintaa sujuvoittavaa ratkaisua.

Edelleen liian usein teknologiaa kehitetään vesiputousmallin mukaisesti. Siitäkin huolimatta, että sen ajatellaan olevan taakse jäänyttä, ”90-lukua” ja siitä ääneen puhuminen saattaa kuumentaa tunteita. Kuitenkin nykymaailmassakin usein kehittäminen menee kutakuinkin näin:

1. Naulataan vaatimukset. 2. Kehitetään ratkaisu. 3. Testataan. 4. Käyttöönotetaan. 5. Todetaan että ei toimi meillä. 6. Todetaan, että tällaisen te määrittelitte. 7. Siirrytään ylläpitoon. 8.Pärjäillään.

Ongelmana tässä on se, että vaikka kuinka alkuvaiheessa vaatimuksia kerättäessä osallistettaisiin käyttäjiä, ei voida oikeasti olettaa, että käyttäjät osaisivat kertoa tyhjentävästi mitä he tarvitsevat ja miten ratkaisujen tulisi toimia. Usein myös toiminnan kehittäminen ja muutoksessa johtaminen ontuvat, jolloin viimeistään käyttöönottovaiheessa alkaa ilmetä ongelmia.

Erityisesti tarvittaisiin siis lisää ymmärrystä siitä, miten tehdä asioita yhdessä ja ymmärrystä siitä, mitä ei ymmärretä. Asiakkaan kanssa keskiöön tulee nostaa myös ammattilaiset ja ne ihmiset joilla on vaikutusta palveluprosessiin ja joiden arjen tuskaa kehittämisellä pyritään helpottamaan. Useimmiten on myös niin, että se, mikä on asiakaslähtöistä, on myös organisaatiolähtöistä ja tuottaa lopulta myös tehokkuutta.  Tähän suuntaan siirtyminen vaatii kuitenkin uudenlaista ajattelua ja sitä, että ei tyydytä tekemään samalla tavoin kuin aina on tehty. Vaikka se tuttu ja turvallinen vaihtoehto usein viekin voiton kiireen keskellä. Helposti lähdetään toimimaan oletusten pohjalta sen sijaan, että käytettäisiin riittävästi aikaa oikean tarpeen ja toimintaympäristön määrittelyyn.

Usein meillä on niin kiire eteenpäin, että ei ole aikaa miettiä ja määritellä suuntaa. Kuitenkin se, että maltetaan alkuvaiheessa käyttää riittävästi aikaa oikean tarpeen kirkastamiseen, maksaa loppuvaiheessa ruhtinaallisesti takaisin matkan varrella yhteistyön rakentamiseen käytetyn ajan. Tässä kohtaa ei ole varaa oikaista, jos halutaan saada aikaiseksi toiminnan muutosta joka vie kohti tavoitteita.

Matkan varrella yhteistyöhön käytetty aika helpottaa huomattavasti myös uusien ratkaisuiden ja toimintamallien käyttöönottovaihetta. Kun ihmisillä on parempi ymmärrys siitä, mitä tavoitellaan ja mitä lisäarvoa uusilla ratkaisuilla saavutetaan, on niiden käyttöönottokin huomattavasti sujuvampaa. Lähtökohtaisestihan tulisi olla niin, että toimintaa tukevat teknologiaratkaisut mahdollistavat ammattilaisten keskittymisen primääritehtäviin ja sujuvoittavat työnkulkuja.

Tähän pääsemiseksi kannattaa pitkin matkaa arvioida eri näkökulmista (toimiala, teknologia ja johtaminen)

  • Mihin tarpeeseen ollaan vastaamassa?
  • Mikä toimii ja mikä ei?
  • Missä ollaan menossa?
  • Mitä halutaan saavuttaa?
  • Ketä tarvitaan matkalle mukaan?

Lisää ajatuksia videolla (osa 6/9, lisää tietoja sarjasta)

Sote ja ihmislähtöisyys

Kirjoitus on osa videoblogisarjaa, lisätietoja täältä.

Ihmislähtöisyys on sote-palveluiden olemassaolon edellytys. Tämän tulisi olla kantava ajatus palveluita kehitettäessä, digillä ja ilman. Sote-palveluiden kehittämisen ydintavoitteena onkin mm. mahdollistaa aito kohtaaminen siellä missä sitä tarvitaan. Yhtenä tämän tavoitteen mahdollistajana toimii digitalisaatio.

Sote-palveluiden digitalisaatioon liittyy paljon sellaisia olettamuksia, joiden pohjalta tehdyt päätökset eivät välttämättä aina johda oikeaan suuntaan. Usein kuulee esimerkiksi mainittavan, että vaikkapa ikääntyneet eivät kykene tai halua hyödyntää sähköisiä palveluita osana palvelupolkujaan.

Todellisuudessa kuitenkin jo hyvin suuri osa ihmisistä kokee hoitavansa mieluummin asioitaan sähköisesti, sen sijaan, että lähtisi asioimaan fyysisesti vaikkapa lääkärin tai hoitajan vastaanotolle. Edelleen kuitenkin (liian) usein palveluiden kehittämistä ohjaavat stereotypiat ja oletukset, joiden pohjalta digitalisaatiolle asetetut tavoitteet jäävät vielä saavuttamatta.

Ihmislähtöisyys on sote-palveluiden olemassaolon edellytys

Asiakas- ja potilaslähtöisyydestä on sosiaali- ja terveydenhuollossa puhuttu jo varmasti paljon pidempään kuin millään muilla aloilla. Siitä huolimatta usein kuulee kyseenalaistettavan asiakaslähtöisen ajattelun soveltumista sote-palveluihin. Ikäänkuin asiantuntijoilta välillä pääsisi unohtumaan se, että asiakas ja ihmiset ovat se ydinjuttu, joiden vuoksi sote-palvelut lähtökohtaisesti ovat olemassa.

Yksi askel ihmislähtöisempään suuntaan on, että pyrimme huomioimaan palveluketjut ja asiakkaiden palvelupolut laajemmin kuin oman palvelumme näkökulmasta. Yksittäiset palvelut ovat asiakkaan näkökulmasta usein osa laajempaa palvelukokonaisuutta ja näin ollen on erittäin tärkeää huomioida palveluiden yhteentoimivuus matkan varrella myös asiakkaiden näkökulmasta.

Kokonaiskuvan hahmottaminen on tärkeää, jotta emme tule kehittäneeksi pistemäisiä ratkaisuja, joiden kautta ehkä optimoimme omia palvelujamme, mutta samalla luomme asiakkaille pirstaleista maailmaa. Vaikka yksittäinen palvelu, ratkaisu tai sovellus olisi kuinka asiakaslähtöisesti kehitetty, sen tuottama lisäarvo hukkuu helposti, mikäli kokonaisuus käyttötilanteineen on jäänyt huomioimatta. Sama pätee ammattilaisille kehitettäviin ratkaisuihin.

Digipalveluiden osalta tämä tarkoittaa mm. sitä, että pelkkä käytettävyyssuunnittelu ei riitä, vaikka se erittäin tärkeä osa kehittämistä onkin. On huomioitava käyttökokemus myös laajemmin ja kehitettävä palveluita osana ympäröivää maailmaa ja asiakkaan tarpeita. Näin toimien luomme ihmislähtöisiä palveluita, jotka vastaavat oikeisiin tarpeisiin, auttavat tekemään enemmän vähemmällä ja edistävät aidon kohtaamisen mahdollistamista siellä missä sitä tarvitaan.

Lisää ajatuksia videolla (osa 4/9, lisää tietoja sarjasta)

 

EI DIGIÄ DIGIN VUOKSI – Digitalisaation vaikutukset terveydenhuollon toimintaprosesseihin

Sote-palveluiden digitalisaatio puhututtaa ja sen varaan lasketaan paljon. Syystäkin, sillä nykymenolla olemme pian pahassa pulassa ilman terveydenhuollon toimintaa keventäviä ratkaisuja. Suomi vanhenee, ja se tarkoittaa paitsi enemmän asiakkaita terveydenhuollolle, myös sitä, että terveydenhuollon ammattilaisista suuri osa on eläköitymässä lähivuosina.

Tilastot näyttävät hurjia lukuja joihin reagoiminen on välttämätöntä. Työskennellessäni sairaanhoitajana usein vitsailimme kollegoideni kanssa siitä, kuinka sitten vanhoina kulkisimme rollaattoreiden kanssa pitkin käytäviä hoitamassa potilaita, koska ”tokkopa enää silloin kukaan pääsee eläkkeelle”.

Totta toinen puoli. Lähes puolet nykyisistä sairaanhoitajista eläköityy vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan väestö ikääntyy ja palveluiden tarve kasvaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tulemme tarvitsemaan 109 000 uutta sote-ammattilaista lisää tulevan kymmenen vuoden aikana.

 

Toiminnan tehostaminen ja palvelurakenteen sekä toimintamallien muutokset ovat siis välttämättömiä sote-palveluiden turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. Digitalisaatio oikein ymmärrettynä mahdollistaa toiminnan tehostamisen laadusta tinkimättä. Tähän tavoitteeseen pääseminen edellyttää kuitenkin ymmärrystä siitä, että toimintaa ja teknologiaa ei voida kehittää vanhaan malliin toisistaan irrallaan. Ei riitä, että käyttäjiltä kysytään ja käyttöönottoihin panostetaan. Tarvitaan jatkuvaa saumatonta yhteistyötä ja iteratiivista kehittämistä. Tekoja, ei pelkästään puheita käyttäjähtöisestä kehittämisestä.

Teknologia on mahdollistaja, lisäarvo syntyy toiminnan muutoksesta

Liian usein digitalisaatiosta puhuttaessa keskitytään teknologiaratkaisuihin. Viime keväänä pyysin hoitoalan ylempää amk-tutkintoa suorittavia opiskelijoita kirjoittamaan (mistään lunttaamatta) paperille vastauksen kysymykseen: ” Mitä digitalisaatio on?”. Vastaukset eivät yllättäneet. Niissä korostuivat erilaiset sähköiset sovellukset ja välineet, kuten ”älypuhelin”, ”tietokone”, ”lääkeannostelurobotti”, ”ajanvaraus”, ”autojen tekniikka”, ”robotiikka”, ”itsepalvelukassa”, ”älykello” ja niin edelleen.

Usein lähdetäänkin jo lähtökohtaisesti kehittämään esimerkiksi ”mobiili-äppia” pysähtymättä riittävästi miettimään: Mihin tarpeeseen olemme vastaamassa? Mitä lisäarvoa haluamme tuottaa ja kenelle? Vasta näiden kysymysten jälkeen tulisi olla vuorossa pohdinta siitä, millä keinoin tai välinein esille nousseisiin tarpeisiin parhaiten vastataan.

 

Digitalisaatio on ennen kaikkea toiminnan kehittämistä teknologiaa hyödyntäen. Teknologia ei siis ole itseisarvo, vaan väline, joka mahdollistaa toiminnan muutoksen. Ilman toiminnan muutosta emme saa aikaiseksi toivottuja tuloksia, vaan hyvin helposti käy päinvastoin.

Vanhojen toimintamallien päälle liimatut teknologiaratkaisut ainoastaan lisäävät tuskaa ja turhautumista. Ne tuovat mukanaan lisää työvaiheita joiden myötä toiveet digitalisaation mahdollistamista sujuvista työnkuluista vaihtuvat epätoivoiseen huokailuun klikkiviidakossa.

Teknologialähtöisestä ihmislähtöiseksi

Sauli Karvosen (SKA-Research 2016) tekemän selvityksen mukaan vuodeosaston sairaanhoitajan työstä kuluu lähes puolet kansliassa. Tästä ajasta noin 70% menee PC:llä tietoa etsien, kirjaten ja järjestelmien välillä seikkaillen. Tältä osin digitalisaation vaikutukset eivät siis ole kallellaan kovin positiiviseen suuntaan. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että arvioiden mukaan järjestelmiä kehittämällä puolet tuosta ajasta voidaan säästää.

Ottaen huomioon, että hoitoalalle kouluttautuneet henkilöt haluaisivat käyttää työaikansa ensisijaisesti välittömään hoitotyöhön, ymmärrämme varmasti millaisia vaikutuksia toimimattomalla teknologialla on resurssien lisäksi työntekijäkokemukseen ja sitä kautta myös asiakaskokemukseen. Yhtenä tavoitteena terveydenhuollon digitalisaatiossa onkin saada aikaan muutos, jonka myötä terveydenhuollon ammattilaiset voivat tietojärjestelmien sijaan keskittyä siihen mihin ovat kouluttautuneet.

Tämä edellyttää syvällistä ymmärrystä sekä käyttäjien, että asiakkaiden tarpeista palvelupolun eri vaiheissa. Ainoastaan tarpeita ymmärtämällä voidaan kehittää aidosti toimintaa tukevia ratkaisuja, jotka mahdollistavat toiminnan muutoksen ja tuottavat lisäarvoa käyttäjilleen.

 

Sitä saat mitä mittaat

Tietoa digitalisaation vaikutuksista on yleisesti ottaen vielä melkoisen vaikeaa löytää. Johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, että tietoa ei juurikaan ole. Tiedon puuttumisen lisäksi puuttuvat liian usein myös projekteilta ja kehittämishankkeilta selkeät tavoitteet. Tämä selittää osaltaan myös sitä, että suuri osa uusien teknologiaratkaisuiden käyttöönotoista epäonnistuu.

 

Yleisenä oletuksena on, että digitalisaatio sujuvoittaa asiakkaiden palvelupolkuja, tukee ammattilaisten työnkulkuja ja lisää toiminnan vaikuttavuutta ja tuottavuutta. Jokaisen projektin osalta olisikin hyvä peilata odotettuja vaikutuksia näiden näkökulmien kautta ja miettiä millä keinoin saamme toivottuja vaikutuksia aikaiseksi.

Selkeät, mitattavissa olevat, realistiset tavoitteet sekä suunnitelma siitä, millä mittareilla tavoitteiden toteutumista aiotaan seurata, ovat edellytys vaikutusten esiin tuomiseksi. Näiden asioiden miettiminen jo heti alkuvaiheessa auttaa kohdentamaan kehittämistä vastaamaan oikeisiin tarpeisiin ja säästää monilta murheilta matkan varrella.

 

Jotta siis tavoitteet ja tekeminen kohtaisivat paremmin ja tulisimme kehittäneeksi niitä oikeasti toimintaa tukevia ratkaisuja, kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään seuraavia asioita:

  • Palveluiden kehittämisessä asiakkaan nostaminen keskiöön on jo tuttua (ainakin kehittämissuunnitelmissa). Asiakkaan lisäksi keskiöön on kuitenkin nostettava myös työntekijät.
  • Ihan jokaisen projektin alkuun kannattaa käyttää riittävästi aikaa siihen, että kaikille on varmasti selvää: mihin tarpeeseen tai ongelmaan olemme vastaamassa? Mitä lisäarvoa haluamme tuottaa ja kenelle? Tähän kannattaa myös aika ajoin palata.
  • Jotta voisimme paremmin tietää miten onnistumme, tulee jo alkuvaiheessa miettiä tavoitteiden lisäksi mittarit, joiden kautta voimme arvioida tavoitteiden toteutumista. Jos ei ole riittävää ymmärrystä nykytilasta, on hankalaa hahmottaa tavoitetilaa ja jälkikäteen vaikutusten todentaminen on vaikeaa ellei mahdotonta.
  • Pelkkä asiakkaalta / käyttäjältä kysyminen ei riitä. Tarvitaan jatkuvaa monialaista yhteistyötä ja iteratiivista yhteiskehittämistä. Käyttäjät eivät tiedä mitä tarvitsevat jos heillä ei ole käsitystä siitä mitä on mahdollista saada. Paras lopputulos syntyy siis ainoastaan yhdessä tekemällä.
  • On uskallettava luopua vanhoista toimintamalleista, eikä uutta pidä ottaa vanhan lisäksi. Täytyy olla rohkeutta uudistaa ja uudistua. Asenne alussa ratkaisee usein lopputuloksen.