Koronaviruspandemian vaikutuksista terveydenhuollon arjen toimintaan on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Viime vuoden keväällä potilasmäärät niin päivystyspoliklinikoilla kuin vastaanotoillakin vähenivät äkillisesti, samalla kun terveydenhuollon organisaatiot valmistautuivat vastaanottamaan koronaviruspotilaiden tulvia, joita oli alkanut ilmetä tiheästi muissa maissa.
Olimme terveydenhuollossa yhtäkkiä tilanteessa, joka on erittäin harvinainen länsimaissa: päätöksentekoa ei voitukaan enää perustella perusteellisesti tutkitulla tiedolla tai pitkän aikavälin strategiassa määritetyillä tavoitteilla, tai edes sillä, miten naapurimaissa tai muualla oli päätetty asioiden suhteen toimia. Ihan kuin meidät olisi yhtäkkiä lukittu pimeään käytävään, jossa hapuilemme valokatkaisijoita ja toivomme osuvamme oikeaan katkaisijaan, joka sytyttäisi riittävän valon ja ohjaisi meidät taas seuraavalle katkaisijalle.
Epävarmuuden keskellä korostuvat johtajan avoimuus, selkeys, kannustus ja tuki
Vaikka Suomen koronaviruspotilasmäärät ovat pysyneet melko alhaisina, pandemia on silti aiheuttanut terveydenhuollossa suuria ja jatkuvasti tapahtuvia toiminnan muutoksia. Jatkuvat muutokset ovat aiheuttaneet väsymystä, epävarmuutta sekä herättäneet äärettömän määrän kysymyksiä jokaisella toiminnan tasolla.
Toimiessani sairaalan ylilääkärinä yksi keskeisimmistä havainnoistani oli se, että nyt tarvitaan avointa keskustelua, selkeää ja perusteltua päätöksentekoa ja viestintää, sekä kannustamista ja toimijoiden tukemista, enemmän kuin koskaan ennen. Mietin kuitenkin monesti, voinko sanoa ääneen, että myös minä tunnen epävarmuutta ja pelkoa. Vaikka minulla ei ollut epäilystäkään siitä, etteivätkö luotsaamani toimijat onnistuisi hoitamaan tehtäviään erinomaisesti.
Voiko johtaja johtaa ja tukea – ja silti tuntea pelkoa?
Saako toimintaa organisoiva tai johtavassa asemassa toimiva henkilö tuntea epävarmuutta tai pelkoa ja ennen kaikkea voiko hän sanoa sen ääneen? Pelko ja epävarmuus saattavat aiheuttaa lamaantumista, kyvyttömyyttä toimia selkeästi, sekä kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä. Toisaalta pelko voi myös herättää monessa tahtoa taistella ja suojella.
Herätti tilanne sitten minkälaisia tunteita tahansa, pidän tärkeänä, että näiden tunteiden vaikutusta toimintaan yrittää jokainen itse arvioida. On kuitenkin hyvin ymmärrettävää, että tällaisessa tilanteessa tunteiden vaikutuksen arviointi sekä siihen liittyvä tunteiden hallinta saattaa helposti jäädä taka-alalle: vai miten usein olet pimeässä valokatkaisijaa hapuillessasi pysähtynyt miettimään, että ”mitäs minä tällä hetkellä oikein tunnen?”
Tunteiden kuulostelun puute ”taistele tai pakene” -signaalien aktivoituessa saattaa aiheuttaa meissä sellaisten toimintatapojen muutoksia tai korostumisia, jotka voivat haitata merkittävästi johtamisen sekä koko toiminnan onnistumista. Pahimmassa tapauksessa edellä mainittu johtaa hyvin yksisuuntaiseen, niukkaan ja kovaan johtamistapaan. Tämä puolestaan etäännyttää toimijoita toisistaan, sekä itse johdosta, ja yhteinen suurta hämärtyy: jos valokatkaisijoiden hapuilun yrityksiä ei tuoda esille tai hapuilu jätetään jopa tekemättä, koko toiminta saattaa päätyä vaeltamaan pimeässä käytävässä vailla selkeää suuntaa tai ajatusta.
Yhteisten tavoitteiden hämärtyminen vähentää myös luottamusta toiminnasta vastaaviin ja uuvuttaa ahkerimmankin toimijan. On raskasta kulkea pimeässä käytävässä ilman selkeää päämäärää, vaikka sitä kulkisi eteenpäin miten ahkerasti tahansa.
Toiminta ei vaikeudu vaikeistakaan tunteista, jos ne tunnistetaan ja osataan käsitellä
Koen, että on suuri etu jos johtaja kykenee arvioimaan ja huomioimaan tunteidensa vaikutuksen toimintaansa. Näin hän kykenee ymmärtämään myös muiden tunteita ja ajatuksia ja sen myötä tukemaan muita toimijoita paremmin poikkeuksellisissakin tilanteissa.
Etenkin pandemian kaltaisissa tilanteissa terveydenhuollossa, niin johtajilla kuin kaikilla muillakin, saattaa herätä kaikenlaisia tunteita, ja tunneosaamisen merkitys korostuu entisestään. Tunteiden kuulemiselle tai muille hyville tavoille käsitellä tunteita tulisikin löytyä aina oma paikkansa ja aikansa, jotta pystymme vaikeistakin tunteista kuten pelosta huolimatta, toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla sekä ennen kaikkea yhdessä. Pelko saattaa siis aivan hyvin seurata myös johtajaa, mutta se ei välttämättä ole johtamisessa tai toiminnassakaan onnistumisen este.
ttaa lisäarvoa ja vasta sen jälkeen voimme miettiä, mikä on se ratkaisu jolla tavoitteisiin voidaan päästä.
