22/11/2019
Odotettavissa ankaraa ´kompleksisuutta´ ja ´pirullisia ongelmia´: hyvinvointipalveluiden sääkartta on niitä sakeanaan. Tämä pätee niin paikalliseen sote-säätilaan kuin myös laajempiin soten ilmastoennusteisiin. Kompleksisuudesta ja pirullisista ongelmista puhutaan paljon, eikä ole sattumaa, että nämä käsitteet ovat suosiossa sote-tulevaisuutta ja -ongelmia kuvattaessa.
Mikä on pirullinen ongelma?
Hallinnon ja johtamisen tutkimuksessa kompleksisuuden käsitettä käytetään kuvaamaan kokonaisuutta, jonka osaset ovat kietoutuneet monimutkaisella tavalla yhteen ja joiden keskinäiset vaikutukset ovat vaikeasti ennakoitavissa. Pienillä tekijöillä voi olla huomattavan suuria seurauksia. Joskus myös kaikkein epätodennäköisin toteutuu, ja jälkikäteen voidaan todeta, että emme kyenneet näkemään mitä tuleman piti. Erään määritelmän mukaan kompleksisen järjestelmän osatekijät tuottavat yhteisvaikutuksenaan enemmän kokonaisuuteen vaikuttavia seikkoja kuin on mahdollista mitata ja analysoida. Tällainen toimintaympäristö tuottaa pirullisia ongelmia. Siis sellaisia, joita voidaan luonnehtia seuraavilla tavoilla:
- Epäselvyys: ongelma on vaikea rajata ja sen ymmärtäminen on hankalaa.
- Jatkuvuus: ongelma ei ole ratkaistavissa yhdeltä istumalta, vaan siihen joudutaan palaamaan aina uudelleen.
- Ainutlaatuisuus: konseptinomaiset ratkaisut eivät tahdo toimia.
- Monitulkintaisuus: Selkeää oikeaa ratkaisua ei ole – kuten ei väärääkään. Ratkaisun onnistumisen määrittävät seuraukset tulevat näkyviin viiveellä.
Perinteinen ongelmanratkaisumalli on lineaarinen: edetään ongelman määrittelystä eri vaiheiden kautta suoraan kohti ratkaisua. Kompleksinen toimintaympäristö kuitenkin aiheuttaa toiminnalle erilaisia haasteita. Pirullisen ongelman kanssa painiessa lineaariset ratkaisuyritykset ovat usein toivottomia, sillä kompleksisen tapahtumisen epälineaarinen luonne panee vastaan. Kuulostaa sotelta.
Ongelmaa ratkotaan lineaarisesti (vasemmalla), ja liikkeen ajatellaan etenevän haluttuun suuntaan. Päätöksenteko ja kehittäminen ovat keskitettyjä toimintoja. Oikealla kyseinen ratkaisumalli esitetään kompleksisessa ympäristössään, jossa ratkaisuyritys kohtaa vaikeuksia: jatkuvuus, polkuriippuvuudet, palautejärjestelmät sekä pienet tekijät vaikeasti ennakoitavine seurauksineen saattavat vaikeuttaa päätöksentekoa ja aiheuttaa suuntavakauden katoamisen.
Toimintalähtöinen palveluiden kehittäminen – kohta pulpahtaa!
Ei soteakaan niin solmuun saada, etteikö yhtä hetkeä aina seuraisi toinen, ja jotenkin päin asioiden on aina oltava. Toivoa kompleksisessa järjestelmässä selviytymiseen antavat rakenteiden ja toimivien ratkaisujen ”pulpahtelu” – se mitä kapulakielellä kutsutaan emergenssiksi – ja toimijoiden kyvykkyys mukautua ja itseohjautua. Ehkäpä suunnittelun, johtamisen ja palveluiden kehittämisen tavoitteena pitäisi olla edellytysten synnyttäminen tällaiselle positiiviselle tapahtumiselle ”kaaoksen reunalla”, kuten asia kohtalokkaan kuuloisesti kompleksisuuspuheessa ilmaistaan. Mukautuvaisella, vuorovaikutteisella ja ihmistä ymmärtävällä organisaatiolla on parhaat edellytykset selviytyä ja menestyä ennakoimattomassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa.
Kun kompleksisuusajattelu sisäistetään ja pirulliset ongelmat hyväksytään sellaisinaan, myös ongelmanratkaisu saa uusia piirteitä: välillä lähestytään ratkaisua, jolloin ymmärrys itse ongelmasta paranee ja liikutaankin ”takaisin ongelman suuntaan”. Sitten jälleen lähestytään ratkaisua paremman ymmärryksen turvin. Ongelman ratkaiseminen on jatkuva prosessi (vasemmalla, ks. Vartiainen ym. 2013). Kompleksiseen toimintaympäristöön vietynä (oikealla) ratkaisumalli ei edes pyri kokonaisuuden täydelliseen ratkaisemiseen. Strategia pitää peräsintä, tapahtuminen on kompleksista mutta sen kanssa tullaan toimeen, ja kärki on terävä koska fokus pysyy. Itseohjautuminen ja emergenssi ovat organisaation sisäisiä voimavaroja.
Suomen sisäiset haasteet, globaali toimintaympäristö ja hyvinvointipalveluiden järjestämisen olemuksellinen kompleksisuus takaavat, ettei kukaan voi luvata soten sääkartalle leppoisia suvituulia jatkossakaan. Ei ole kuitenkaan pakko painaa vastatuuleen kaatosateessa: viisaampaa on hakeutua sateelta suojaan aina tilaisuuden tullen. Toimintalähtöisen palveluiden kehittämisen päämääränä on edesauttaa juuri tätä. Luodaan edellytyksiä sellaisten ratkaisujen syntymiselle, jotka ovat lähtöihin ongelman ytimestä. Tällaisten ratkaisujen näkökulmana on ihmisten ymmärtäminen, niin palveluiden käyttäjien kuin niiden parissa työskentelevienkin. Kyse ei ole osaoptimoinnista, vaan siitä, että teemme tilaa positiiviselle itseohjautuvuudelle sekä ratkaisujen ja rakenteiden pulpahtelulle. Näin toimitaan juuri siksi, että pyrimme parhaalla mahdollisella tavalla ymmärtämään kokonaisuutta ja sen kompleksista luonnetta.
Ps. Osallistun mielelläni keskusteluun kehittämisestä ja johtamisesta kompleksisuuden kehyksessä, yhteystietoni löytyvät alta. Tässä esittelemäni kompleksisuusajattelu perustuu oheiseen lähdekirjallisuuteen, mutta mahdollisista kirjallisuuteen nähden poikkeavista tulkinnoista ja yksinkertaistuksista vastaan luonnollisesti itse.
Kirjallisuutta:
Puustinen A & Hanén T (2018). Jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin lainattua : käsiteanalyysi kompleksisuudesta organisaatiotutkimuksessa. Focus localis 46(2): 8-27.
Rittel HWJ & Webber MM (1973). Dilemmas in a general theory of planning. Policy Sciences 4(2): 155-169.
Vartiainen P, Vartiainen P, Ollila S, Raisio H & Lindell J (2013). Johtajana kaaoksen reunalla : Kuinka selviytyä pirullisista ongelmista? Gaudeamus, Helsinki.
