23/01/2020
Toiminnan tehostaminen ja palvelurakenteen muutokset ovat välttämättömiä sote-palveluiden turvaamiseksi myös tulevaisuudessa väestörakenteen muuttuessa radikaalisti. Tässä kuviossa digitalisaation varaan lasketaan paljon, mikä herättää osaltaan myös kysymysmerkkejä. Muun muassa Timo Tuovinen kysyy lääkärilehden kommentissaan (22.1.) ”Kuka digitalisoi kenet?” ja peräänkuuluttaa yhteisiä sääntöjä terveydenhuollon digitalisaatiolle.
Olen samaa mieltä siitä, että digitalisaatio itsessään ei palvelujärjestelmäämme pelasta, ellemme pysty muuttamaan totuttuja toimintatapoja jopa radikaalisti uudenlaisiksi teknologiaa hyödyntämällä. Usein digitalisaatiosta puhuttaessa esille nousevat erilaiset sovellukset ja teknologiavälineet joiden kautta ilmiötä määritellään. Teknologia ei kuitenkaan ole itseisarvo, ja ennen kaikkea digitalisaatio tulisi ymmärtää toiminnan muutoksena teknologiaa hyödyntäen, eli ihmisten tarpeiden ja toiminnan kehittämisen kautta.
Digitalisaatio edellyttää siis paljon muutakin kuin teknologiaa. Se edellyttää organisaatioilta uudistumista, yhteistä visiota tulevasta ja muutosta nykyisessä johtamisessa, toiminnassa ja osaamisessa. Me salivirtalaiset tapaammekin ajatella, että digitalisaation tavoitteena on oikeastaan analogisaatio. Eli se, että ihmisten kohtaamiselle jäisi enemmän aikaa. Teknologia on mahdollistaja, mutta aito lisäarvo syntyy ihmisten tekemästä toiminnan muutoksesta.
Lisää ajatuksia videolla (osa 1/9, lisätietoja sarjasta):
